40 vuoden uurastus muuttuvassa, painomusteentahrimassa maailmassa

Kuten totesin, ihan oikeaa lähiyhteisön journalismia.

The Day by Day American ei ole enää. Hiilikaivosten sulkeminen rampautti kaupungin talouden, ja lehden tulot ja lukijakunta kuivuivat kokoon. Ketju, joka osti sen työskennellessäni siellä, ei nähnyt tulevaisuutta ja sulki vuosisatoja vanhan lehden, lisäten West Frankfortin "uutisaavikoksi", joka leviää ympäri maaseudun ja pienten kaupunkien Amerikkaa – eli alueita, joilla ei enää ole paikallista uutislähdettä.

Toinen työpaikkani toimittajana, Chicago Dailyn Southtown, entinen reipas lehti, on nyt Chicago Tribunen omistama kuori, joka kerran kutsui itseään "The Maailma’s Best Newspaper.” Edellisen vuosikymmenen aikana The Trib on käynyt läpi konkurssin, ja sen on hotkaissut ahne hedge-rahasto.

Tällainen on sanomalehtialan tila, jota mainostamisen ja levikin romahtaminen on runnellut viimeisten 20 vuoden aikana. Pew Researchin mukaan paikallisten sanomalehtien sunnuntailevikki putosi 28 miljoonasta vuonna 2015 15 miljoonaan vuonna 2020. Forbesin mukaan sunnuntailevikki vuonna 1990 oli 63 miljoonaa. Tulot ja henkilöstömäärät ovat myös syöksyneet.

Tiedän, jotkut syyttävät "valtamedioita" – sain eilen sellaisen sähköpostin – mutta kyseessä oli internetin historiallinen ja väistämätön nousu, joka lähes välittömästi sai kannattavat pienluokitusilmoitustulot haihtumaan samalla kun se söi pois yleistä mainontaa ja tilauksia. Tällä hetkellä meidän on tehtävä enemmän vähemmällä.

Paikallinen tiedotus on tärkeää, koska sen toimittajat asuvat kaupungissasi, käyvät kaupungintalolla hakemassa vastauksia, kaivavat oikeuden asiakirjoja, osallistuvat koululautakunnan kokouksiin ja yrittävät luoda objektiivisen kuvan elämästä sellaisena kuin se tapahtuu.

Northwestern College julkaisi viime viikolla raportin, jonka mukaan noin 2 500 päivä- ja viikkolehteä on lopetettu vuodesta 2005 lähtien. Alle 6 500 on enää olemassa. Tämä tarkoittaa, että yhä useammassa kaupungissa ympäri maata ei ole ketään tarkkailemassa virkamiehiä tai julkaisemassa valmistujaiskuvia.

Eräs toinen raportti kertoi, että suurilla päivälehdillä, jotka ovat pääosin edelleen olemassa, on ollut 80 %:n lasku levikissä vuodesta 2000. Sanomalehdet korvaavat osan tuloistaan digitaaliselta puolelta tulevalla rahalla, vaikka hyöty ei palauta paperisen lehden tuloja niin paljon kuin haluaisimme.

Vielä vähän aikaa sitten pomoni Kevin Riley kirjoitti kolumnin, jossa hän ylisti ePaperin ihmeitä, tuotteen, jonka tilaajat voivat hankkia ilman, että heidän tarvitsee kävellä ajotien päähän tai liata käsiään musteella. Hän puhui painetun version väistämättömästä kuolemasta alalla, vaikkakin lisäsi, että sunnuntaiversion pitäisi pysyä mukana vielä pitkään.

Se on itse asiassa hankala ja vaivalloinen urakka. Fraasien painaminen ja jakelu paperilla on 1800-luvun valmistusprosessi digitaalisessa maailmassa.

On kuitenkin niitä, jotka edustavat ehdotonta (varovaista) optimismia. Esimerkiksi Dink NeSmith, Jr., eläkkeellä oleva Ateenassa päämajaansa pitävän Neighborhood Newspapers, Inc:n osaomistaja, joka julkaisee noin 25 pientä sanomalehteä.

Pian sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle viime vuonna, hän kuuli, että Oglethorpe Echo, pieni viikoittainen lehti hänen asuinalueellaan, oli lopettamassa toimintansa. Hän soitti omistajalle, pyysi tätä lahjoittamaan pian kuolevan lehden voittoa tavoittelemattomalle säätiölle, jonka hän oli keksinyt, ja nyt sitä pyöritetään yhdessä Georgian yliopiston nuorten toimittajien kanssa. Se on todellinen laboratorio opiskelijoille, ja Oglethorpen piirikunnan asukkaat voivat edelleen lukea paikallisista tapahtumista.

"Se on piirikunnan omatunto ja sielu; se ei yksinkertaisesti voi kadota", totesi NeSmith, joka nykyään myy mainoksia pitääkseen lehden pinnalla. "En asu kaupungissa, jossa ei ole sanomalehteä."